torstai 30. lokakuuta 2008

Aika

Tänään tuntui aamulla töihin mennessä taas siltä, ettei aika riitä mihinkään. Olisi niin kiva tehdä kaikkia omia ja mieluisia juttuja, mutta kun illat on niin lyhyitä. Tuntuu suorastaan siltä, että töissä käynti haittaa pahasti omaa vapaa-aikaa : ) No joo, tälläisenä aikana täytyy tietysti olla tyytyväinen, että on töitä... mutta silti... saisipa tehdä joka päivä sitä mitä itse haluaa.

18 kommenttia:

  1. Sama juttu täällä, aika loppuu välillä kesken.. silloin kun oli töissä oli muka enemmän aikaa.
    Silloin oli sen jakanut eri tavalla. Meillä miehellä ollut pakkolomaa jo kolme kuukautta, viikko töitä ja kaksi lomalla. Nyt alka sitten täysi lomautus eli helmikuussa töihin.. Nyt meillä on yhteistä aikaa..
    Saa nähdä miten käy, onko liikaa yhteistä aikaa kun on tottunut omaan aikaankin...
    Kun sitä on niin tapojensa orja.

    VastaaPoista
  2. Minä osaan jo nauttia tästä vapaudesta, ja siitä ilkikurisesta tunteesta (ähäkutti) aamuisin, kun näen ihmisten kiiruhtavan töihinsä ja minä menen vielä ihan pienille aamu-unille.
    Viisi vuotta olemme olleet miehen kanssa molemmat päivisin kotona, ja alun kompuroinnin jälkeen, hyvin on mennyt.
    Aikaa vaan ei tahdo olla, ne on ne kuuluisat eläkeläisen kiireet.
    Minä luulen, että sain enemmän aikaan kotijuttujakin, kun olin työelämässä.

    VastaaPoista
  3. minä olen nauttinut tästä "työttömän# elosta kotosalla lasten kanssa .. ehkä olen harvinaisuus iloinen työtön :) .. mut ihaninta tässä on ollut se et lapset on saanu olla ja kasvaa kotona ..no siin sivussa on saanu itekki askarrella ;)

    VastaaPoista
  4. Itse olen nyt äitiyslomalla ja kotona, mutta, mutta aika loppuu silti kesken.. tuntuu ettei millään ehdi kaikkea, mitä suunnitteli. No, ei se haittaa, onhan tuota vauvantuoksua ihana tuoksutella ja kivaa kiirettömästi imetellä :)

    VastaaPoista
  5. Hih, kirjoituksesi on kyllä kuin suoraan omalta näppikseltäni! Nyt olen tosin sairaslomalla, joten saa olla ja huilia kotona. Mutta eipä sitä kipeänä oikein jaksa mitään tehdä.

    Selasin hyvän tovin kuviasi, tyylisi uppoaa minuun kyllä aivan kympillä!

    VastaaPoista
  6. Aikaa ei taida koskaan olla liikaa! Ihanan kaapin olette tuunailleet:)

    VastaaPoista
  7. Aika loppuu aina kesken. Varsinkin jos on "sisustusinoitija". Ei millään raaski lähteä kotoa pois kun on juuri saanut kotinsa mukavan näköiseksi. Tai siis tuo mukavan näköinenhän vaihtuu joka kuukausi uuteen:)
    Kiva blogi sulla ja hienon kaapin olit tehnyt!
    Hauskaa viikonloppua:)
    T:maikki

    VastaaPoista
  8. Niin... aikaa tuntuu olevan aina liian vähäsen.. ;)
    Tosi kaunis tuo Ikean kaappi, kyllä kannatti suditella.. :)

    VastaaPoista
  9. Niin aika se menee kuin suihkukoneessa istuen...vaikka ei töissä olekkaan, sitä kun mukamas on aina jotain rempallaan ja pitää oikoa:)) Minusta ihanteellista olisi jos saisi tehdä sitä mitä haluaa...siis oikeesti työkseen. Minä kun olin töissä vielä pari kuukautta sitten, niin sain kotona paljon enemmän aikaiseksi, nyt kaikki valuu, jotenkin johonkin. Minä kyllä nautin ihan olostani eli siitä kun ei ole kiire ja saa syödä omaan tahtiin ihan rauhassa täällä ja sit vaan olla möllöttää jos siltä tuntuu ja tietenkin ulkona haukkaamassa happea.

    VastaaPoista
  10. Kiitos taas kommenteistanne.
    Olisipa niin rikas (lue lottovoittaja), että voisi irtisanoa itsensä ja alkaa vaan harrastelemaan, esim. perustaa pienen antiikkiliikkeen ja käydä sielläkin "töissä" silloin kun huvittaa, ja kun muilta harrastuksiltaan ehtisi...

    Onneksi on viikonloppu ja vähän enemmän aikaa...

    Hyytävän Hauskaa Halloweenia Kaikille!

    Kirsi

    VastaaPoista
  11. minullakin kuluisi aika kyllä kotonakin, sen huomasin kun puoli vuotta vasta pidin sapattia... nyt ei aika riitä minnekään vaikken täyttä päivää teekään...
    työ haittaa pahasti kotona touhuilua :(olisi ihanaa vain näprätä vanhoja kalusteita ja maalailla niitä....ommella ja askarrella.... piha uinuu lumen alla joten siitäkin "lomalla":D
    olen itse hoitanut lapseni kotona kouluikään saakka... ja pikkuisen ylikin... ja siinä sivussa hoitolapsiakin oli muutamia... se oli ihanaa aikaa!<3
    minäkin perinnöstä ,sairaseläkkeestä tai lottopotista haaveilen ja heti kotiin jäisin kokonaan!
    lämmin tervehdys täältä lumen keskeltä... päivi

    VastaaPoista
  12. VOi miten kauniita juttuja täältä löytyykään. Ihana tuo herätyskello. Samoin tuo antiikkikaappi alempana!

    VastaaPoista
  13. Totta turiset. Minua myös ärsyttää kun usein neuvotaan priorisoimaan ja organisoimaan arkea uudelleen sun muuta. Miten halvatussa sen voi tehdä, kun ei EHDI priorisoida, saati jaksa?!? Joskus on kai vaan pakko mennä päivästä päivään ja toivoa, että ennen pitkää rauhaa ja aikaa löytyy.

    Jaksua!
    MK

    VastaaPoista
  14. Täällä heti vastavierailulla kurkkimassa. Mikä ihanuus, wau! Tuo Markör-kaappisi on hieno tuunaus, ihan mahtava. Olen itse miettinyt saman sarjan niitä sivupöytiä tänne meille, menee nääs uusiksi tämä olohuone. Mutta nyt vielä suunnitellaan.
    Hyvää Pyhäinpäivää!

    VastaaPoista
  15. Samoja ajatuksia mulla. Varsinkin kun vasta aloitin työt,on kova totutteleminen oman ajan vähyyteen. Sit on vielä lapset ym,joten ihan omiin juttuihin jää turkasen vähän aikaa.
    Mutta onnellinen olen minäkin,että ylipäätään sain töitä. Onni lykästi heti ekan työhaastattelun jälkeen.

    Kaunis blogi sinulla. Paljon jaksuja siihen arkeen!:)

    VastaaPoista
  16. Kiitos vierailusta sivuillani=)Juuri tuollainen kello hyppäsi mukaani edelliseltä kirppis matkalta, siinä vain on niin kova tikitys että saa olla vain kaunis koriste=)laitan kuvan kunhan rouva kellolle löydän oikean sopen...Aivan hurmaavia kuvia sinulla Wau=) Olen aivan samaa mieltä tuosta ajasta se todella lentää siivillä...ja joulukin pukkaa nurkan takaa...=))

    VastaaPoista
  17. Kieltämättä olisi ihanaa jos saisi ainakin välillä tehdä vain omia juttuja! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!